Lauantaina 7.10.2017 osallistuin tyttäreni kanssa lasten ja nuorten Arkkitehtuurikoulu Arkin järjestämään Lego-kaupunkisuunnittelutyöpajaan. Arkkitehtuurikoulu Arkin toiminta perustuu lakiin taiteen
perusopetuksesta (633/1998) sekä sitä täydentävään asetukseen
(813/1998).
Arkin opetus ei varsinaisesti siis ole ammattiin tähtäävää, mutta tämän harrastuksen kautta lapsi tai nuori voi hyvinkin tiedostaa tällaisen alan olemassaolon ja innostua hakeutumaan arkkitehtonisiin ammattiopintoihin myöhemmin. Työpajassa käytettiin Legoja, joita nykyään käytetään myös opettamallani liiketalouden alalla mm. ns. osallistavissa tutkimus- ja kehitysprojekteissa joissa yritykset pyrkivät innovoimaan uutta ja ymmärtämään syvällisesti esimerkiksi asiakkaidensa tai kohderyhmänsä tulevaisuuden suunnitelmia, unelmia tai palveluiden käyttökokemuksia.
Arkissa voi harrastaa 4-vuotiaasta aina 19-vuotiaaksi. Opetus on tavoitteellista ja vuodesta toiseen etenevää. Arkissa tehdään kaikenlaisia ja kaiken kokoisia rakennelmia eri materiaaleista, piirretään ja suunnitellaan, tehdään pienoismalleja, tutkitaan mm. rakenteita, muotoja, mittakaavaa, värejä, valoa ja varjoa, sekä tehdään tutustumiskäyntejä mielenkiintoisiin näyttelyihin ja taloihin. Työskentelyn pääpaino on aktiivisessa, omakohtaisessa kokeilemisessa ja kolmiulotteisessa rakentelussa. Tärkeintä työskentelyssä on itse oppimisprosessi; tekemisen ilo ja keksimisen riemu, oikeita ja vääriä vastauksia ei ole, on yhtä paljon erilaisia näkökulmia kuin on tekijöitäkin. (Lähde: www.arkki.net)
Lauantain työpajan tavoitteeksi oli määritelty etukäteen, että jokainen osallistuja saa rakentaa Legoilla oman rakennuksen oikean asemakaavan päälle, ja että siellä tutustutaan kaupunkiin eri perspektiiveistä ja pohditaan, millainen on viihtyisä kaupunki. Ohjaajana oli Vantaan kaupungin suunnitteluarkkitehti.
Legojen hyödyntäminen ja kaupunkiympäristön hahmottaminen ja sen suunnittelusta oppiminen itse rakentamalla olivat syitä, miksi kiinnostuin työpajasta. Tarkoituksena siis oli, että tyttäreni kanssa voisimme tehdä yhdessä jotain mukavaa, ja samalla saisin käytännön vinkkejä itsekin siihen, miten Legoja voi käyttää tavoitteellisesti uusien ideoiden kehittelemiseksi ja oppia käsillä tekemällä ja keskustelemalla sen sijaan, että joku luennoisi tai itse lukisi tekstiä esim. kirjasta. Tämä tuki omaa tavoitettani siitä, että kehittyisin opettajana entistä käytännönläheisemmäksi ja avoimemmaksi kokeilemaan opiskelijoita aktivoivia opetusmenetelmiä. Ennen työpajaa päätinkin, että pyrin havainnoimaan erityisesti ohjaajan tapoja johdattaa osallistujia asian äärelle, ohjata käytännön rakennusprosessia ja tarkastella lopputulosta.
Opettajaopintojeni aikana olen entistä enemmän alkanut arvostamaan kokemuksellisuuteen perustuvaa oppimista ja uskon sen tehoon. Kun katson taaksepäin omaa opiskeluaikaani yliopistossa huomaan, että se oli pedagogisesti ajatellen hyvin yksipuolista: massaluentoja oli paljon, innovaatio- ja kehittämisosaamista ei opetettu kirjojen ulkopuolelta tekniikoiden osalta mitenkään ja käytännön harjoittelu tai oikeiden yritystoimeksiantojen tekeminen oli täysin oman verkoston ja aktiivisuuden varassa. Liike-elämässä myöhemmin käytännön kokemusta toki nopeasti tuli, mutta erityisesti uusien toimintamallien kehittämisessä, ideoinnissa ja muissa ns. luovissa toiminnoissa tunsin olevani heikoilla. Loogisuutta ja rationaalisuutta on sen sijaan tullut kehitettyä paljonkin. Liiketoiminnassa kuitenkin nykyisin entistä enemmän täytyy osata kehittää lisäarvoa, uusia toimintatapoja ja innovaatioita pärjätäkseen kilpailussa. Siksi koen, että kaupallista alaa tulisi opettaa laajasti eri menetelmin ja näyttää opiskelijoille mallia eri lähestymistavoista. En opettajana edelleenkään koe olevani vahvimmillani näissä ns. kokeilevissa, hands-on harjoituksissa, mutta koen ne hyvin palkitsevina silloin kun ne onnistuvat ja ryhmän saa aktiivisesti työskentelemään passiivisen kuuntelemisen ja katselemisen sijaan.
Ohjaaja aloitti kaupunkisuunnittelu-työpajan esittelemällä itsensä ja taustansa sekä kertomalla vähän Arkin toiminnasta. Hän esitteli myös asemakaavan (Pariisin keskusta 1:500) ja erilaiset Lego-laatikot.
Tämän jälkeen hän kyseli, mistä kaikesta kaupunki osallistujien mukaan rakentuu. Tässä tapauksessa osallistujat olivat pitkälti hyvin pieniä lapsia, joten kovin vaikeita heiltä ei olisi voinut kyselläkään. Tähän kohtaan olisin kaivannut kuitenkin vähän keskustelua yhdessä siitä, mikä tekee kaupungista hyvän. Uskon, että lapsetkin olisivat jotain keksineet, ja vanhemmat nyt ainakin. Tämä osuus ohitettiin kuitenkin hyvin nopeasti, eikä ohjeistus sen suhteen ollut kovin syvällistä. Siirryimme nopeasti käytännön ohjeisiin Legojen käytöstä ja rakennusten sijoittamisesta kartalle, ja tämän jälkeen ryhdyimme heti rakentamaan. Pääasiassa lasten ollessa kyseessä, mielikuvitusta toki riitti rakennusten ja niiden käyttötarkoituksen suunnittelussa omasta takaa. Osallistujia olisi kuitenkin vahvemmin voinut ohjata pohtimaan hyvän kaupungin ominaisuuksia. Tulokset olisivat voineet yllättää eri tavalla.
Ohjaaja kierteli pöytäryhmissä, ja otti kyllä hyvin huomioon kaikki osallistujat. Meillä ei alkuperäinen uimahalli tyydyttänyt pientä rakentajaa, joten hän purki sen, mutta ohjaaja hienosti osasi ohjeistaa lastani sanomalla, että kartalla ei ole oikein mitään tornimaista vielä, joten hän voisi yrittää rakentaa jotain kapeaa ja korkeaa. Tämä oli hienovarainen ohje kokeilla jotain vähän yksinkertaisempaa ja omille taidoille sopivaa siten, ettei lapsi turhaudu. Sama voisi hyvin päteä aikuisiinkin. Ohjaaja myös rohkeasti kyseli, mitä kenenkin tuotokset kuvaavat, ja millaisista osista ne koostuvat.
Lopulta asemakaavakartta oli lähes täynnä rakennuksia, ja ohjaaja kokosi osallistujat sen ympärille lopputulosta tarkastelemaan. Kaikki halukkaat saivat esitellä oman rakennuksensa (tai useamman). Tilanne oli hyvin avoin ja tuloksia tarkasteltiin ihaillen, mikä oli osallistujille rohkaisevaa. Tässäkin olisi ollut kuitenkin hauskaa sekä opettavaista kaikille kuulla, miksi tällaiset rakennelmat kartalle valikoituivat ja miten ne sopivat miellyttävään kaupunkiympäristöön. Teema olisi näin pysynyt paremmin osallistujien mielessä.
Yhteenvetona työpaja oli mukava ja opettavainen, ja lapset/nuoret selvästi nauttivat. Olen itse viimeaikoina paljon pohtinut sitä, miten oppimisen tavoitteellisuudesta ja omista pedagogisista ratkaisuista voi tehokkaasti viestiä ohjattavalle ryhmälle, ja ehkä sen vuoksi kiinnitän paljon huomiota tähän osuuteen myös toisten ohjaamissa tilanteissa. Sain itselleni inspiraatiota ottaa taas Legot mukaan omaan opetukseen, kun jo ensi viikolla käsittelemme International Services Marketing -kurssilla käyttäjäymmärryksen keräämistä ja palveluiden kehittämistä. Ohjaan opiskelijoille yhden harjoituksen, joka havainnollistaa sitä, miten konsepteja voidaan kehitellä ja ns. aineettomia ideoita jakaa esimerkiksi tiimin sisäisesti paremmin, kun ne saadaan Legoilla konkreettisesti näkyviksi.
Kuvien lähteet: Kaksi ensimmäistä kuvaa www.arkki.net, viimeinen kirjoittajan oma.
Arkin opetus ei varsinaisesti siis ole ammattiin tähtäävää, mutta tämän harrastuksen kautta lapsi tai nuori voi hyvinkin tiedostaa tällaisen alan olemassaolon ja innostua hakeutumaan arkkitehtonisiin ammattiopintoihin myöhemmin. Työpajassa käytettiin Legoja, joita nykyään käytetään myös opettamallani liiketalouden alalla mm. ns. osallistavissa tutkimus- ja kehitysprojekteissa joissa yritykset pyrkivät innovoimaan uutta ja ymmärtämään syvällisesti esimerkiksi asiakkaidensa tai kohderyhmänsä tulevaisuuden suunnitelmia, unelmia tai palveluiden käyttökokemuksia.
Arkissa voi harrastaa 4-vuotiaasta aina 19-vuotiaaksi. Opetus on tavoitteellista ja vuodesta toiseen etenevää. Arkissa tehdään kaikenlaisia ja kaiken kokoisia rakennelmia eri materiaaleista, piirretään ja suunnitellaan, tehdään pienoismalleja, tutkitaan mm. rakenteita, muotoja, mittakaavaa, värejä, valoa ja varjoa, sekä tehdään tutustumiskäyntejä mielenkiintoisiin näyttelyihin ja taloihin. Työskentelyn pääpaino on aktiivisessa, omakohtaisessa kokeilemisessa ja kolmiulotteisessa rakentelussa. Tärkeintä työskentelyssä on itse oppimisprosessi; tekemisen ilo ja keksimisen riemu, oikeita ja vääriä vastauksia ei ole, on yhtä paljon erilaisia näkökulmia kuin on tekijöitäkin. (Lähde: www.arkki.net)
Lauantain työpajan tavoitteeksi oli määritelty etukäteen, että jokainen osallistuja saa rakentaa Legoilla oman rakennuksen oikean asemakaavan päälle, ja että siellä tutustutaan kaupunkiin eri perspektiiveistä ja pohditaan, millainen on viihtyisä kaupunki. Ohjaajana oli Vantaan kaupungin suunnitteluarkkitehti.
Opettajaopintojeni aikana olen entistä enemmän alkanut arvostamaan kokemuksellisuuteen perustuvaa oppimista ja uskon sen tehoon. Kun katson taaksepäin omaa opiskeluaikaani yliopistossa huomaan, että se oli pedagogisesti ajatellen hyvin yksipuolista: massaluentoja oli paljon, innovaatio- ja kehittämisosaamista ei opetettu kirjojen ulkopuolelta tekniikoiden osalta mitenkään ja käytännön harjoittelu tai oikeiden yritystoimeksiantojen tekeminen oli täysin oman verkoston ja aktiivisuuden varassa. Liike-elämässä myöhemmin käytännön kokemusta toki nopeasti tuli, mutta erityisesti uusien toimintamallien kehittämisessä, ideoinnissa ja muissa ns. luovissa toiminnoissa tunsin olevani heikoilla. Loogisuutta ja rationaalisuutta on sen sijaan tullut kehitettyä paljonkin. Liiketoiminnassa kuitenkin nykyisin entistä enemmän täytyy osata kehittää lisäarvoa, uusia toimintatapoja ja innovaatioita pärjätäkseen kilpailussa. Siksi koen, että kaupallista alaa tulisi opettaa laajasti eri menetelmin ja näyttää opiskelijoille mallia eri lähestymistavoista. En opettajana edelleenkään koe olevani vahvimmillani näissä ns. kokeilevissa, hands-on harjoituksissa, mutta koen ne hyvin palkitsevina silloin kun ne onnistuvat ja ryhmän saa aktiivisesti työskentelemään passiivisen kuuntelemisen ja katselemisen sijaan.
Ohjaaja aloitti kaupunkisuunnittelu-työpajan esittelemällä itsensä ja taustansa sekä kertomalla vähän Arkin toiminnasta. Hän esitteli myös asemakaavan (Pariisin keskusta 1:500) ja erilaiset Lego-laatikot.
Tämän jälkeen hän kyseli, mistä kaikesta kaupunki osallistujien mukaan rakentuu. Tässä tapauksessa osallistujat olivat pitkälti hyvin pieniä lapsia, joten kovin vaikeita heiltä ei olisi voinut kyselläkään. Tähän kohtaan olisin kaivannut kuitenkin vähän keskustelua yhdessä siitä, mikä tekee kaupungista hyvän. Uskon, että lapsetkin olisivat jotain keksineet, ja vanhemmat nyt ainakin. Tämä osuus ohitettiin kuitenkin hyvin nopeasti, eikä ohjeistus sen suhteen ollut kovin syvällistä. Siirryimme nopeasti käytännön ohjeisiin Legojen käytöstä ja rakennusten sijoittamisesta kartalle, ja tämän jälkeen ryhdyimme heti rakentamaan. Pääasiassa lasten ollessa kyseessä, mielikuvitusta toki riitti rakennusten ja niiden käyttötarkoituksen suunnittelussa omasta takaa. Osallistujia olisi kuitenkin vahvemmin voinut ohjata pohtimaan hyvän kaupungin ominaisuuksia. Tulokset olisivat voineet yllättää eri tavalla.
Ohjaaja kierteli pöytäryhmissä, ja otti kyllä hyvin huomioon kaikki osallistujat. Meillä ei alkuperäinen uimahalli tyydyttänyt pientä rakentajaa, joten hän purki sen, mutta ohjaaja hienosti osasi ohjeistaa lastani sanomalla, että kartalla ei ole oikein mitään tornimaista vielä, joten hän voisi yrittää rakentaa jotain kapeaa ja korkeaa. Tämä oli hienovarainen ohje kokeilla jotain vähän yksinkertaisempaa ja omille taidoille sopivaa siten, ettei lapsi turhaudu. Sama voisi hyvin päteä aikuisiinkin. Ohjaaja myös rohkeasti kyseli, mitä kenenkin tuotokset kuvaavat, ja millaisista osista ne koostuvat.
Lopulta asemakaavakartta oli lähes täynnä rakennuksia, ja ohjaaja kokosi osallistujat sen ympärille lopputulosta tarkastelemaan. Kaikki halukkaat saivat esitellä oman rakennuksensa (tai useamman). Tilanne oli hyvin avoin ja tuloksia tarkasteltiin ihaillen, mikä oli osallistujille rohkaisevaa. Tässäkin olisi ollut kuitenkin hauskaa sekä opettavaista kaikille kuulla, miksi tällaiset rakennelmat kartalle valikoituivat ja miten ne sopivat miellyttävään kaupunkiympäristöön. Teema olisi näin pysynyt paremmin osallistujien mielessä.
Yhteenvetona työpaja oli mukava ja opettavainen, ja lapset/nuoret selvästi nauttivat. Olen itse viimeaikoina paljon pohtinut sitä, miten oppimisen tavoitteellisuudesta ja omista pedagogisista ratkaisuista voi tehokkaasti viestiä ohjattavalle ryhmälle, ja ehkä sen vuoksi kiinnitän paljon huomiota tähän osuuteen myös toisten ohjaamissa tilanteissa. Sain itselleni inspiraatiota ottaa taas Legot mukaan omaan opetukseen, kun jo ensi viikolla käsittelemme International Services Marketing -kurssilla käyttäjäymmärryksen keräämistä ja palveluiden kehittämistä. Ohjaan opiskelijoille yhden harjoituksen, joka havainnollistaa sitä, miten konsepteja voidaan kehitellä ja ns. aineettomia ideoita jakaa esimerkiksi tiimin sisäisesti paremmin, kun ne saadaan Legoilla konkreettisesti näkyviksi.
Kuvien lähteet: Kaksi ensimmäistä kuvaa www.arkki.net, viimeinen kirjoittajan oma.
Comments
Post a Comment