Mitä on hyvä (verkko)opetus?

Olen viime aikoina tutustunut kahteen teokseen verkkopedagogiikkaan liittyen:

• Löfström, E., Kanerva, K., Tuuttila, L., Lehtinen, A. & Nevgi, A. 2006. Laadukkaasti verkossa. Verkko-opetuksen käsikirja yliopisto-opettajalle. Helsinki: Yliopistopaino. 
•  Nevgi, A. ja Tirri, K. 2003. Hyvää verkko-opetusta etsimässä: Oppimista edistävät ja estävät tekijät verkko-oppimisympäristöissä - opiskelijoiden kokemukset ja opettajien arviot. Suomen kasvatustieteellinen seura.

Molemmissa teoksissa huomioitavaa on, että ne ovat jo yli kymmenen vuotta vanhoja, joten varsinainen tekniset toteutusmahdollisuudet pedagogisesti ovat huimasti jo kirjoitusajoista kehittyneet. Teoksista löytyy kuitenkin muita, kiinnostavia teorioita ja pohdintatehtäviä, joita voi edelleen soveltaa ja palaankin näihin vielä  tulevissa blogikirjoituksissani. Ensimmäisenä kuitenkin tartun molemmissa teoksissa esitettyyn perustavanlaatuiseen kysymykseen, jota olen itsekin viime aikoina pohdiskellut uusia kursseja suunnitellessani: Mitä ylipäätään on hyvä opetus? Millaisena se näyttäytyy opiskelijalle? Millainen on se kokonaisuus, jota opiskelija odottaa kurssille ilmoittautuessaan? Liiketalouden termejä käyttäen mikä on opiskelijan "asiakaspolku" (customer journey) jonka hän kurssiin liittyen kulkee? Mitkä ovat polun huippukohdat, entä matalikot?

Löfströmin ja kumppanit (2006, 20) pyytävät lukijaa ensimmäisenä miettimään seuraavaa:

Minkälaisia omakohtaisia kokemuksia sinulla on hyvästä opetuksesta? Palauta mieleesi kurssi, jonka toteutusta pidät erityisen onnistuneena. Mikä teki kurssista onnistuneen? Mistä tiesit opiskelijoiden oppineen? Minkälaisia opetus- ja arviointimenetelmiä käytettiin, ja miten ne mielestäsi tukivat oppimista?

Palaan tässä Aikuiskasvatuksen perusopintokokonaisuuteen, jonka suoritin Jyväskylän avoimessa yliopistossa talvella 2016-2017, ja siinä erityisesti kurssiin "Koulutus, ohjaus ja toimijuus" joka toteutettiin kokonaisuudessaan verkkokurssina. Tässä en siis itse ollut opettajan, vaan opiskelijan roolissa.

Ensinnäkin kurssin toteutusta tuki Optima-järjestelmä, joka sinänsä ei ole teknisesti kovin ihmeellinen, mutta mielestäni selkeämpi kuin perinteinen Moodle-pohja. Optimassa kurssista oli tehty ikäänkuin kokonaisuus, jonka alla erilaiset tehtävät ja materiaalit olivat löydettävissä omilta sivuiltaan. Moodlessa ei mielestäni saa aikaiseksi näin selkeää kokonaisuutta, josta samaan aikaan näkisi sekä kokonaiskuvan että eri alalehdet joita voi klikata halutessaan auki. 

Avautuessaan kurssi ja sen materiaalit olivat täysin valmiina, joka kielii siitä, että kurssia on varmasti pidetty ennenkin. Omilla kursseillani, ainakin ei-verkkopainotteisilla, saatan päivittää osaa materiaalista vielä kurssin aikana. Tässä on puolensa: toisaalta on alusta asti selvää, mitä materiaaleja käsitellään, mutta toisaalta tämä ei salli joustaa jos uusia, ajankohtaisia aiheita, uutisia tai keskusteluja ilmenee kurssin aikana.

Kaikki tavoitteet, tehtävät ja arvosteluperusteet kuvattiin selkeästi kurssin alussa. Kaikki kurssilaiset sekä opettaja esittelivät itsensä ennen tehtävien aloittamista, opettaja ja suurin osa opiskelijoista myös valokuvan kanssa. Tehtävien ajoitus oli selkeästi kerrottu, ja kaikkien oli sitouduttava tekemään tietyt tehtävät tiettyjen päivämäärien sisällä. Viimeistä ryhmätehtävää ei kuitenkaan avattu aloitettavaksi ennen kuin aloitustehtävät oli tehty. Tämä pakotti siihen, että opiskelijoiden oli perehdyttävä järjestyksessä ensin aiheen perusteisiin, ja opettaja näki ketkä ovat oikeasti kurssilla mukana. Tämä myös selkeytti opiskelijan työntekoa, koska tehtäviä ei voinut "hotkia" kerralla liikaa.

Tehtäviä oli kahden tyyppisiä: itsenäisiä ja ryhmätehtävä. Itsenäisissäkin tehtävissä kuitenkin opiskelijat joutuivat tutustumaan myös toisten opiskelijoiden tuotoksiin sekä kommentoimaan niitä. Ryhmätehtävä perustui prosessikirjoittamisen ajatukselle, joka oli minulle ennestään tuntematon: tehtävänä oli kolmen hengen ryhmässä keksiä joko onnistunut tai epäonnistunut opetus/ohjaustilanne, siihen osallistujat sekä käytetyt opetusmenetelmät, ja lisäksi perustella miksi tilanne onnistui tai epäonnistui. Ryhmäläiset jakoivat itse osiot ja sopivat mitä kukakin kirjoitti.

Opettajan rooli oli aika pitkälti taustalla tsemppaajana, ryhmäyttäjänä, organisaattorina ja käytännön ongelmien ratkaisijana. Tämä korreloi hyvin Robin Mason 1991, Martin Paulsen 1995 ja Zane Bergen 1995 esittelemien verkko-opettajan roolien kanssa (teoksessa Nevgi ja Tirri 2003, 52): pedagoginen, sosiaalinen, manageri ja tekninen. Pedagogisesti suurimmat päätökset oli tehty kurssin valmisteluvaiheessa, sisällöllisesti opettajalla ei ollut tarvetta ottaa paljoa kantaa kurssin tuotoksiin sen aikana, sillä kaikkiin tehtäviin sisältyi vertaisarviointi ja -palaute eli kommentit saatiin opiskelijakollegoilta. Opettaja oli aktiivisesti kyllä läsnä ohjaamassa ja informoimassa siitä, miten edetään ja milloin, joten sellaista oloa ei tullut, että opiskelijat olisivat vain keskenään kurssialueella työskennelleet. Opettaja ei siis ollut missään muotoa etäinen, toisin kuin Nevgin ja Tirrin (2003) teoksessa verkko-opetuksen mahdolliseksi miinuspuoleksi esitettiin.

Opettaja lähetti tervetuloviestejä, rohkaisi osallistumista, muistutti aikatauluista ja auttoi keskittymään oleellisiin kysymyksiin.

Koen, että tällä kurssilla opiskelijat oppivat, koska 

1. sisältö oli selkeä, 
2. tehtäviä oli monipuolisesti yksilö- ja ryhmämuodossa, 
3. vertaisarviointi oli käytössä koko kurssin ajan ja 
4. prosessikirjoittaminen vaati myös todellista mielikuvitusta ja teorian soveltamista käytäntöön.
5. Lopuksi myös jokaisen oli reflektoitava omaa oppimistaan, osallistumisen tasoa ja antaa palautetta oman ryhmän toiminnasta. 

Arvostelu perustui perinteiseen numeroasteikkoon 1-5, ja oma arvosanani heijasti pitkälti sitä, mitä itsekin olin ajatellut ansaitsevani, eli se meni hyvin kohdilleen.

Kun vertaan tätä omiin aikaisempiin kursseihini huomaan, että ne kurssit, joilla on selkeästi käyty läpi sekä kurssin alussa että kurssin aikana läpi tavoitteita sekä viitattu kenties miten eri tehtävät niihin pääsemistä auttavat, opiskelijat ovat olleet tyytyväisempiä. Opettajasta tämä saattaa tuntua helposti itsestään selvyyksien kertaamiselta, mutta se johtuu varmasti pitkälti siitä, että itse suunnittelijana näkee kokonaisuuden toisella tavalla kuin opiskelijat jotka tutustuvat materiaaliin ensimmäistä kertaa. Tämä on siis helppo keino parantaa "asiakaskokemusta" ja pitää yllä opiskelumotivaatiota.

Tämän reflektoinnin perusteella aion ottaa nämä edellä mainitut viisi kohtaa tarkistuslistaksi kun suunnittelen syksyn kurssejani. Nämähän pätevät pitkälti sekä verkko- että ns. perinteiseen opetukseen.